Malamuutti agilitykoirana
Agility ja malamuutti? Mikä idea oli lähteä kokeilemaan agilitya alaskanmalamuutin kanssa koulutusohjaajien koulutukseen keväällä 2016? Huomasin ilmoituksen demokoirakoiden tarpeesta Facebookissa ja laitoin heti viestiä kouluttajalle; kelpaisiko tuollainen alaskanmalamuutti kyseiseen hommaan? Vastauksena sain, että siinähän sitä olisi sopivasti haastetta kouluttajaksi opiskeleville! Ja niin me suuntasimme elämämme ensimmäisen kerran Liperin Pärnävaaran koiraurheilukeskukseen, Joensuun Agilityurheilijoiden kotihallille, josta tulevaisuudessa tulikin meille kuin toinen koti.
Ada, nyt kymmenenvuotias ensimmäinen puhdasrotuinen alaskanmalamuuttini, on ensimmäinen agilitykoirani. Kaikkien yllätykseksi se osoitti innokkuutta ja oppimiskykyä koulutusohjaajien koulutuksessa, mistä johtuen suuntasimmekin seuraavaksi hyppytekniikkakurssille, agilityn alkeiskurssille ja sen jälkeen vielä agilityn jatkokurssille. Alaskanmalamuutti tekee melkein mitä vain ruoan eteen ja ruoka oli helppo tapa saada Ada motivoitumaan agilitystä. Uskon kuitenkin, että Ada jo melko pian oppi palkkautumaan myös itse lajista.
Eihän agility helppoa malamuutin kanssa silloin ollut, kun itsekin olin aivan noviisi koiran koulutuksessa. Minulla oli myös vanhempi koira, mutta nyt jouduin opettelemaan aivan uusia asioita koirankoulutuksesta. Kunnia kaikille meitä kouluttaneille Joensuun Agilityurheilijoiden valmentajille sekä monelle muulle, joiden koulutuksissa olemme vuosien aikana käyneet! Paljon on nähty, koettu ja opittu varmasti kaikki! Vaikka Adan kanssa innostuimmekin lajista nopeasti, Adassa näkyi malamuuttimaista jääräpäisyyttä paljon treenatessa. Välillä se vain päätti tehdä asioita, koska se vaan halusi tehdä. Kerran Ada meni väärään putkenpäähän, vaikka seisoin itse putken edessä. Se vain työnsi minut sivuun ja meni sinne putkeen, kuten halusi. Eräs kouluttaja totesi, että Adalla oli niin vahva estelukitus, että vaikka se katsoi minua ja ohjaustani, se ei vaan enää kyennyt purkamaan lukitustaan.
Kuva: Tiina Hiltunen
Alku oli treeneissä sekä kisoissa Adan kanssa epävarmaa aikaa ja haasteita toi samat asiat, jotka muidenkin koirieni kanssa haasteena ovat olleet: kepit ja keinu. Lisäksi kisoissa ihanneaikaan pääseminen oli Adan kanssa vaikeaa. Usein tulokset jäivät kiinni alle sekunnista ja jos saimmekin nollan, joku muu teki aina sen nopeamman nollan. Lopulta nousimme vuonna 2019 kolmosluokkaan ja lähdimme tavoittelemaan SM-kisaoikeutta. Valitettavasti Adan kanssa keräsimme ainoastaan henkisiä tuplanollia eli aina meni yliajalle tai nollaradat eivät olleet päivän peräkkäiset radat. Adan kanssa pääsimme kuitenkin lopulta siihen kuplaan, jossa menimme yhdessä kisastarttiin levollisin mielin, luottaen toisiimme. Ada oli niin nopea kuin minäkin olin. Meille syntyi viimeisenä yhteisenä agilityvuotenamme aina radalle mennessä oma flow. Emme tienneet mitä ympärillä tapahtui. Keskityimme vain siihen, että teimme yhdessä sitä parasta mahdollista agilitya. Ikävöin edelleen sitä levollisuutta ja täydellisyyteen pääsemisen tunnetta, vaikka suurin osa puhtaista radoista olikin yliaikanollia. Adan kanssa kisasimme viiden vuoden aikana 166 kisastarttia, joista yliaikanollia teimme 36 ja varsinaisia nollatuloksia 19.
Jos Ada olikin hyvin tehtäväfokusoitunut agilityn parissa, oli sen tytär Taiga taas enemmän ihmisistä kiinnostunut. Pentuna se näytti osaamistaan, oli nopea oppimaan ja osoitti selkeästi olevansa äitiään vauhdikkaampi. Sen kanssa kuitenkin ensimmäiset kisat menivät erilaisia putkiralleja juosten, ratatyöntekijöitä moikaten ja karkasipa se kerran Jussin Juoksuissa palkintojenjakoon kurkkimaan kasseihin, mitä ne muut saivat palkinnoksi! Onneksi näitä ei useimmiten ne muut koirat kiinnosta yhtään ja palkintoja oli hakemassa sosiaaliset koirat! Taigan inhokkiesteet olivat jo Adan kanssa tutuksi ongelmaksi muodostuneet keinu ja kepit. Adan kanssa pääsimme haasteiden yli, mutta Taiga tarvitsi enemmän aikaa. Edelleenkin kepit on Taigalle sekä henkisesti että fyysisesti todella raskas este, mutta keinusta on tullut vahva. Keinueste tuo malamuuttien kanssa haastetta liikkuvuutensa vuoksi. Alkukantaisen koiran vaistot kertovat, että varo tassujen alla liikkuvaa alustaa! Siksi sen opettaminen on tarvinnut enemmän aikaa kuin muut esteet. Ruskan kanssa tämä etenkin on korostunut, mutta siihen palaan hieman myöhemmin.
Mikä sai sitten tämän sosiaalisen radalta karkailijan lopulta kehittymään agilityn parissa siihen pisteeseen, että se ansaitsi itselleen ensimmäisenä alaskanmalamuuttina Suomessa agilityvalion arvon? Uskon ratkaisevan asian olleen äidiksi tuleminen. Taiga sai pennut vuonna 2019. Sen jälkeen se tuntui kasvaneen henkisesti. Kun palasimme kisaamaan, sen ei tarvinnut enää juosta radalla ylimääräisiä kierroksia vaan se kykeni keskittymään tehtävään. Ja minuun. Aika pian Taiga nousikin kakkosluokkaan. Ada ehti jäädä eläkkeelle agilitysta ennen Taigan nousemista kolmosluokkaan 1,5 vuotta myöhemmin. Sitten tapahtui jotain aivan uskomatonta. Jotain, mitä en koskaan uskaltanut Adan kanssa edes toivoa. Ensimmäinen kolmosluokan nollatulos toi ensimmäisen agilitysertin! Se minun kyynelten määrä oli valtava ystävien, treenikavereiden sekä muiden kisaajien onnitellessa.
Ensimmäisen sertin jälkeen aloin tosissani toivoa mahdollisuutta SM-kisoista Taigan kanssa sekä mahdollisuus valioitumisesta heräsi mielessäni. No, SM-kisat jäivät kokematta vielä ainakin vuodelta 2022, mutta ei se vuosi kuitenkaan ihan pieleen mennyt. Taiga osasi niin paljon asioita, että en enää tiennyt, mitä sille opettaisin. Malamuutille on loppujen lopuksi helppo opettaa asioita, koska se ei tee turhaan asioita, joista se ei saa palkkaa. Se osaa nopeasti korjata toimintaansa sellaiseksi, mistä se hyötyy eli saa ruokaa. Siksi päätimme aloittaa minun kisapääni kuntoon saamisen sekä etsimme valmentajan kanssa ne parhaat ohjauskuviot minulle ja Taigalle. Syksy 2022 oli itselle todella rankka agilitytreenien parissa! Menin treeneihin tietämättä, minkälaista rataa tehtiin. Sain 5 minuutin ajan tutustua rataan ja sen jälkeen suorittaa se Taigan kanssa puhtaana läpi. Virheen tullessa palasimme aina esteelle numero 1. Kun oli useamman kerran aloittanut radan aina alusta, jalkaa painoi ja koirakin väsyi, oppi itse nopeasti ohjaamaan koiraa huolellisemmin ja katsomaan koiraa! Opin kertomaan Taigalle paremmin, mitä tehdään, minne mennään. Vuosi päättyikin saamalla viimeiset agilitysertit viikon sisällä toisistaan!
Kuva: Tiina Hiltunen
Siinä oli tarinat Adan ja Taigan kanssa. Taigan kanssa toki matka jatkuu edelleen, vaikka tällä hetkellä elämmekin suuren epätietoisuuden aikaa, kuinka pitkään samme tätä yhteistä harrastusmatkaa jatkaa. Taiga on kuitenkin tuonut minulle myös Ruskan. Ruska on Taigan tytär ja tällä kertaa Ruska sai näyttää olevansa äitiään nopeampi. Tässä vaiheessa jouduin itse toteamaan olevani pulassa ja siirryin opettelemaan takaaohjauksia sekä pohtimaan, kuinka antoisia ne fysiikkatreenit voisivatkaan olla…
Vuosien aikana agility on kehittynyt todella paljon ja suullisten vihjeiden kehitys on erityisesti nostanut päätään. Jo Taigan kanssa lähdin rakentamaan niitä, mutta Ruskan kanssa niiden merkitys meidän agilityssa korostui. Ruska on ollut aivan erilainen malamuutti agilityssa kuin Ada ja Taiga. Kyllä, se on nopeampi. Mutta se myös ensimmäinen, joka oikeasti ajattelee asioita. Ruskan kyky oppia asioita on jotain, mitä en ole koskaan vielä nähnyt. Se saattaa hetken miettiä, tarjota montaa asiaa. Mutta kun se keksii, mistä se palkan sai, se jo osaa asian. Ruskan kanssa kuitenkin haasteena on ollut kisaitsevarmuuden puute, jota vielä opettelemme.
Mitä huomioida malamuutin kanssa agilityssa? Aiemmin jo olen kertonut, että keinun opettaminen on kaikilla ollut ongelmallista. Olemme harjoitelleet keinua varten hyppimällä trampoliinilla, istumalla kottikärryn kyydissä, liikkumalla erilaisilla liikkuvilla alustoilla. Joku on saattanut hieman hulluksi minua katsoa… Monet odottaa kesää ja kesäkisoja. Itse odotan ensimmäisiä pakkasia, kun ruutitynnyrit täyttyvät ja ovat räjähtämäisillään. Kyllä ne kesälläkin tekee, mutta ihanneaikaan on kesäkaudella vaikeampi päästä. Ohjausvalintoja joutuu miettimään tarkemmin: Mikä on se nopein valinta meille? Millä ohjauksella saa vedätettyä koiraa parhaiten? Olen myös opettanut kaikille juoksukontaktit. Emme ole nopeimpia, mutta siksi onkin erityisen tärkeää keskittyä suoritusvarmuuden kehittämiseen ja etsimme keinoja nipistää aikaa jopa niiden sadasosasekuntien verran.
Vuosien aikana olen malamuuttien kouluttamisen ja kasvattamisen lisäksi halunnut itse oppia agilitysta koko ajan enemmän ja enemmän. Siksi olenkin useamman vuoden jo valmentanut seurassamme ja myös Agilityliiton valmentajakoulutukset ovat tulleet tutuksi. Olen opiskellut vastaavaksi koetoimitsijaksi ja olen mukana seuramme kisatiimissä. Halu oppia on ollut todella suuri ja joskus tuntuukin, että tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän tekee mieli oppia lisää. Motivaationi ja kilpailuhenkisyyteni ovat varmasti asiat, jotka ovat saaneet minut tähän tilanteeseen alaskanmalamuutin kanssa ja ehkä joku päivä olemme siellä SM-kisakentällä kokeilemassa isojen kisojen tunnelmaa omien henkilökohtaisten tavoitteidemme kera. Tärkeintä kuitenkin on se, kuinka saamme yhdessä oppia ja tehdä asioita, tehdä sitä meille parasta agilitya ja kasvaa siihen samanlaiseen täydellisyyteen, johon pääsin Adankin kanssa.
Taina Laitinen
Agilityvalmentaja ja -harrastaja