Hei Agility, me täällä taas!

Olen pitänyt taukoa omasta agilityurheilustani ja se on tehnyt hyvää. Jouduin tauolle koska jatkuva menestymisen tarve poltti minut urheilijana loppuun. Taso jolla haluan agilityssa urheilla vaatii paljon, eikä arkeen muuta vakavasti otettavaa mahdu. Kun sitten kohtasin tilanteen, jossa minulla ei ollut enää koiraa, joka täyttäisi asettamani raamit, oli minun pakko päästää irti. Nyt voi sanoa, että se oli parasta minulle siinä hetkessä.

Tauon aikana olen saanut tilaa ajatella asiat uusiksi. Entisen ohjaussysteemini parasta ennen päiväys meni ja siksi se on saanut väistyä uuden tieltä. Agility on parhaimmillaan tuoreena.

Uuden ohjaussysteemini peruskivi on, että koiralla on omat ajatukset, tunteet, toiveet ja elämänhalu. Kaiken koulutuksen tulee perustua siihen, että hän tekee asiat omasta tahdostaan. Totuus on, että tuo koira ei pentuna valinnut tulla agilitykoiraksi. Sen päätöksen tein minä ja siksi koiran haluilla on merkitystä. Niin, ja hän on Hän ei se tai tuo.

Perusajatukseni on, että tunne ohjaa toimintaa. Jos saan koirani pitämään agilitystä, saan kumppanin, joka jakaa saman rakkauden tähän lajiin. Edelleen, jos saan koiran ajattelemaan sitä mitä hän on tekemässä, saan esiin kaiken sen potentiaalin jota hän edustaa. Lopulta kysymys on siitä, miten koirani suoriutuu radasta. Minä olen kartturi – avustaja, joka soittaa toista viulua tässä orkesterissa. Tiesitkö muuten, että koiran refleksit ovat kolme kertaa nopeammat kuin meillä ihmisillä?  Jo pelkästään siksi radalla on monta päätöstä, joita tekemään hän on huomattavasti minua parempi.

Uuden omaksuminen ei ole ollut kivutonta. Mieli haluaa tarrata entiseen ja vanha tuntuu turvalliselta vaikka kuinka järkeilen toisin. Pikku hiljaa pääsen irti ja pusken agilityni uusille tasoille. Näin olen päättänyt.

Tässä parhaat palat Sipoon kisoista 5.5.2018. Vielä välillä TuiTui lähtee omille teilleen kuin postikortti, jossa on väärä osoite. Välillä taas onnistumme toteuttamaan suunniteltua. Leikkasin parhaat palat tähän niin, että uusi ohjaus-systeemini tulisi paremmin esiin. Ehkäpä me palataan jonain päivänä nollakantaan eikä saksia enää tarvita. Ihan sama. On hienoa taas nauttia tästä lajista ja muistaa se miksi tähän aikanaan rakastuin. Vielä paremmalta se tuntuu, kun näen koirani nauttivan tästä vielä itseänikin enemmän. Me ollaan niin takaisin!

Jaa ystävillesi:

Lisää kommentti